Fiiliksissä!

"Prrrrrr..." voitte varmaan kuvitella sen väsymyksen tunteen, kun kello soi puoli kuudelta lauantai-aamuna. Väsymys piti kuitenkin selättää ja laittaa vipinää kinttuihin, sillä auto starttaisi puoli seitsemältä kohti Kotkaa. Hieman ahdasta oli takapenkillä, sillä takakontissa nukkui tuleva tähtemme osaamatta aavistaa mitä tuleman pitää. Automatkat sujuivat aivan upeasti, pääasiassa Tare vain nukkui kiltisti takana ja pysähdyimme pariin kertaan matkalla pissattamaan ja kävelyttämään Tarea hieman.

 Pian se matka lopulta meni ja oltiinkin jo Virolahdella ison maneesin vieressä.Ensimmäiseksi Tare veti heti shown käyntiin, alkoi kunnon mekkala kun kaveri haukkui jokaista näkemäänsä koiraa kuin se hyökkäisi pian kohti :D Pitäähän sitä ilmoittaa saapuneensa...

Noh verkkaisen alun jälkeen astuimme vanhaan maneesiin, joka oli jo täpötäynnä koiria ja ihmisiä. Ilmassa leijui vahva hevosen haju, joka tarttui heti nenään oven avattuani. Valitsimme sopivan rauhallisen paikan katsomosta ja jäimme katselemaan kehiä. Tare istui nätisti ja rauhallisesti ihmetellen, mitä oikein tapahtuu. Olin ihan ymmälläni, kuinka rauhassa Tare siinä edessämme istuikaan, vaikka aivan nenän edestä toisia koiria kulkikin sopivin väliajoin. Jokaista kun ei millään ehdi mennä haistelemaan-kai Tare itsekin sen sitten tajusi? 

Tare vas. ja Piitu oik.

Pian nähtiinkin tuttuja kasvoja, kun kasvattaja tuli moikkaamaan meitä. Myös Taren sisko Piitu omistajineen ilmeistyi paikalle ja sai Tarekin hieman seuraa. Olimme näyttelypaikalla noin kolme tuntia, jonka jälkeen sitten lähdimme tapaamaan sukulaisia. Siellä vastassa oli pienen pieni karvakuono, josta Tare yritti heti saada leikkikaveria. 

Yövyimme pienessä mökissä Kotkassa. Tare oli ihmeissään oudosta paikasta ja ensimmäiseksi se kävikin jokaisen nurkan läpi. 

Hyvin nukutun yön jälkeen kello soi kuudelta, jotta ehtisimme ilmoittautumiseen. Saavuimme maneesille 8 aikaan ja taas tutustuttiin uudelleen paikkaan ja totuteltiin muihin koiriin samalla saapumis-ilmoituksella. Siinä meillä olikin sitten aikaa monta tuntia käydä ulkona, katsella kehiä, jännittää Taren vuoroa ja kannustaa tuttuja koiria. 














Puoli kahden aikaan alkoi Taren ikäluokan kehät. Minä, siskoni ja isä saimme avustajanroolin kasvattajan viedessä Tarea kehässä. Siinä sai oikeasti juosta ja huutaa ja nyt ääni kiittää...kaksi päivää jo ollut ääni käheänä ja hyvä että edes koko ääntä lähtee :D Mutta niin, kehä meni melko nopeasti ohi, omasta mielestäni Tare meni hyvin, eikä alkanut temppuilemaan. Muutaman kerran siinä haukuttiin, mutta niin siellä kyllä muutkin haukkuivat...

Tiimipalaveri!

Lihasten lämmittelyä

Äitiiiii !

Seisotukset

Voi Tarea :D

Ravia :)

 Yksi koira lähti kehästä, koska kivekset eivät olleet laskeutuneet. Tare siis oli viimeinen, jos hylättyä koiraa ei lasketa mukaan. Viimeinen sija ei todellakaan ollut maailmanloppu ja itse en ollut asettanut edes liian korkeita tavoitteita, sillä ensimmäinen kerta ja pitihän tätäkin kokeilla. Sijoituksesta huolimatta sain kyllä olla Taresta hurjan ylpeä ja uskonkin, että reissu auttaa kovasti Tarea pitämään hermonsa kurissa, kun ei pääse kaikkien koirien luokse. Hyvät arvostelut kumminkin saatiin ja hampaiden ja kivestenkin katsominen sujui upeasti :)

Arvostelu

L2

"Erittäin suuri, voimakas ja hyvämassainen. Riittävän kiinteä. Voimakas pää. Hieman vaaleat silmät. Hyvät kulmaukset. Liikkeet saisivat olla kokonaisuutena voimakkaammat. Koira tulisi pitää kuivemmassa kunnossa."
 

Kyllä pilkitytti Tarea session jälkeen!