nav.palkki katoaa

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

monenlaista liikuntaa

Eilen tuli pitkästä aikaa postausta, joten jatketaan tänään vähän lisää kirjoittelua ja kuvamateriaaliakin luvassa reilusti ;) Kerrotaas sitten meidän aamupäivästä hieman!...



Aamulla kun sain itseni kiskottua ylös sängystä kävelin kohti jääkaappia ja aamupalaa. Yhtäkkiä jalkojeni väliin sukelsi iloinen ja virkeä nassu, Tarehan se siinä! Aamupalan jälkeen hetki löhöttiin, jonka jälkeen lähdettiin kohti rantaa.



Rannalla oli jonkun verran porukkaa, muutama pikkulapsi uiskenteli rantavedessä ja pari tyttöä pelasivat lentopalloa. Me suunnattiin heti venelaskupaikalle, jossa Taren voi päästää rauhassa vapaaks polskimaan. Meillä oli mukana keppi, sekä tennispallo ja semmoinen heittokäsi, jolla pallo lensi oikein komeesti! Oltiin melko kauan rannassa, Tare oli itsepäisellä päällä eikä suostunut luopumaan leluistaan, joten meni homma vähän leikiksi koko ajan. Saatiin välillä huijattua lelut Tarelta. Ranta oli toosi matala, joten tuli hyvää reeniä Tarelle, kun koira pääsi juoksemaan siinä vedessä pallon perään, kun tassut ylsivätkin yhtäkkiä pohjaan.














Eräs vene tuli sitten rantaan, joten hieman siirryttiin kauemmas veneenlaskupaikasta. Vene ei tullutkaan rantaan, vaan jäi odottamaan miestä, joka valmistautui lentoon...Vene lähti kiitämään vetten päällä ja mies kohosi upeasti ilmaan liitovarjollaan, Vau! Sitä siinä sitten ihmeteltiin vähän aikaa, kunnes leikki taas jatkui.
























Tultiin kotiin ja aloitettiin oman piha-agilityradan rakentaminen. Hyppy- ja keinulautaeste, sekä pujottelukepit! Siinä saatiin kunnon naurut kun niitä testailtiin Taren kans!

 ^Pujottelun harjoittelemista

Hyppyestettä käytettiin sekä ylihyppäämiseen sekä sen ali ryömimiseen. Se sujuikin kuin tanssi, samoin pujottelu sujui hyvin hitaalla temmolla tietysti alkuun. Sitten se keinulauta...tuli pupu pöksyyn kaverilla, eikä se mikään ihme olekaan, kun ei olla ikinä semmoseen ennen törmätty. Pari kertaa päästiin keinulaudan päästä päähän, mutta ei yritetty väkisin ettei jää kauhukuvaa. Tarkotushan on pitää hauskaa Taren kanssa!










Illan ohjelmassa on vielä mun futisreenit, jonka aikana Tare pääsee sitten vielä lenkitettäväksi. Nyt ainakin oli väsynyt poju, saas nähdä kuinka innolla lähtee vielä mukaan!





Tällaiset liikuntamuodot meillä oli tänään, agilityrataa tullaan jatkossakin käyttämään, ihan vaan hauskan liikuntamuodon takia! Yritän ehtiä laittamaan tätä blogiakin vähän kesäkuosiin ;)

Uusi nahkapanta kera niittien ;)

Valjaat estämään liikaa vetämistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Me kiitämme kommentistasi!

© Eve P.