Matka on pitkä ja kivinen, mutta älä pelkää, otan sut vaikka reppuselkään!

Kesä meni nopeesti, töissä ja futaillen kesäkuun ja heinäkuussa reissaten, täs ois tämmönen kunnon "novelli" meidän kesälomareissusta asuntoautolla Pohjois-Norjassa! 

Jo muutamia päiviä ennen reissuun lähtöä alkoi armoton auton pakkaaminen.

Aina kun auton ovi aukesi ja veimme sinne tavaraa, oli Tare ensimmäisenä autossa sisällä ja valloittanut Emmun (sisko) sängyn makoilemalla siellä ja katselemalla meidän muiden touhuiluja. Eli ei ainakaan ongelmaa, etteikö Tare olisi mielellään autoon tullut. Sitten vielä jännitimme mitenkä matka Taren kanssa muuten sujuisi.

Lähtöpäivän aamuna kello oli soimassa ennen viittä. Iskä oli ollut yön töissä ja meidän muiden huoleksi jäi pakata loput tavarat autoon, katsoa että koti jää kaikin puolin kuntoon sekä käyttää vielä Tare juoksulenkillä, ennen kuin lähdimme hakemaan iskää töistä. Edessä oli pitkä matka autossa istumista.

Kaikki valmista ja mars matkaan. Haimme iskän työmaan parkkipaikalta. Hän ja sisko sekä Tare kömpivät suoraan pehkuihin ja minä menin repsikaksi äitille, jonka oli tarkoitus ajaa kohti Viitasaarta, jossa myös oli tarkoitus pitää ensimmäinen kunnon tauko.

Matka alkoi sutjakkaasti ja liikenne oli vähäistä. Muut nukkuivat, mutta Tare kävi meitä aina välillä katsomassa. Hieman ennen Jyväskylää pysähdyimme jaloittelemaan Tarea ja kävimme vessatauolla äidin kanssa. Siitä matka sitten jatkuikin Viitasaarelle, jossa oli kunnon pysähdyksen ja ruokatauon paikka. Myös nukkumassa ollut kolmikko kömpi koloistaan ylös.

Tauon jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti Kilpisjärveä. Aurinko paisteli lämpimästi ja autossa alkoi olla välillä melko kuuma, mutta Tare oli reippaana mukana. Keminmaassa iskä kävi tekemässä omia ”miesten ostoksia” ja minä ja äiti lähdimme sillä välin kävelemään Taren kanssa kohti Tornioo. No emme me pitkälle päässeet, kun iskä ja Emmu jo tulivatkin ja ottivat meidät kyytiin. Mutta saipahan Tare tehdä tarpeensa ja oikoa jäseniään.

Ajoimme Tornioon, jossa tankkasimme ruokavarastot täyteen ja Tare sai taas pikku kävelylenkin. Sitten olikin aika ajaa suurempia pysähdyksiä tekemättä määränpäähän.

Toki muutama pikku pysähdys Taren takia tehtiin, mutta hyvin nopeita sellaisia. Tare oli kuin luotu matkailuun, niin hienosti poika käyttäytyi ja jaksoi.

Saavuimme perille Saana-tunturin juurelle yöllä noin kahdentoista aikoihin. Pieni jaloittelu ja äkkiä pehkuihin.

Päivä oli ollut pitkä, mutta mukava.

Seuraavana aamuna siirryimme tienvarsiparkista vieressä sijaitsevalle leirintäalueelle, joka ei yöllä enää saapuessamme perille ollut auki. Asetuimme leiriksi ja laitoimme aamupalaa. Sitten oli aika laittaa auto kuntoon, vaihtaa retkeilyvaatteet päälle, tankata vesipullot ja lähteä valloittamaan Saana-tunturi.

Tarekin sai oman kassin mukaan ja sinne juotavaa. Ei poika meinannut pysyä turkissaan, kun lähdimme taivaltamaan kohti tunturia.

Keli oli mitä parhain ja kaikilla mieli iloinen. Alun ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen eteemme aukeni näkymä portaista, joita oli ja oli ja oli. Tarea ei maasto haitannut ja poika oli intoa täynnä, kun sai juosta tunturia ylös ja alas. Ylös minun ja Emmun perässä ja taas alas katsomaan missä ”vanhukset” ähelsivät mäkeä ylös :D

Emmu ja Tare 

Onneksi ihmiset olivat mukavia eikä heitä haitannut vaikka Tare juoksikin vapaana. Päinvastoin monet tulivat juttelemaan ja ihailemaan Tarepoikaa. Toki välillä jouduimme ottamaan kaverin naruun, kun tuli muita koiria vastaan. Varauduimme haukuntaan ja protestiin narusta ja siitä ettei, päässyt haistelemaan, mutta mitä tekikään Tare…

EI MINKÄÄNLAISTA KOHTAUSTA  !

Pilvien yllä 

Reissu Saanan huipulle kesti 2,5 tuntia ja pienen huilaustauon jälkeen oli aika lähteä kapuamaan tunturia alaspäin. Alas meno olikin helpompaa ja koko reissuun meni 4,5 tuntia. Tare juoksi koko tämän ajan edestakaisin ja olimme varmoja, että poika ei inahtaisikaan loppupäivänä. Mutta mitä vielä… pienen nukkumistauon ja ruokailun jälkeen virtaa oli taas ladattuna sen verran, että lähdimme jaloittelemaan ja katselemaan leirintäaluetta. Siinäpä oli Tarelle ihmettelemistä, kun porot menivät aivan nenän edestä. Mieli olisi varmaan tehnyt lähteä kisailemaan niiden kanssa.

Saana valloitettu!!

Päivä oli ollut mahtavan hieno. Ei ötököitä ja selkeä keli. Maisemat upeat!

Mutta saunan ja suihkun jälkeen oli porukka Tarea myöten valmis siirtymään unten maille jo hyvissä ajoin illasta. Seuraavana päivänä oli tarkoitus jatkaa matkaa kohti Norjaa ja Tromssaa.

Matkareittimme Kilpisjärveltä lähdettyämme oli seuraava:

Ensiksi kohti Tromssaa, josta matka jatkui kohti Lofootteja ja tarkoitus oli mennä aivan piikkiin asti. Sen jälkeen kohteena oli Narvik - Bodo- Mo I Rana – Luleå – Haaparanta - Tornio-Kalajoki-Ylöjärvi. Matkakilometrejä meille tuli koko reissusta 4200km. Matkan varrella ohitimme lukuisia pikkukyliä. Maisemat olivat henkeä salpaavia.

Jätskillä Tromssassa

Tromssassa ajoimme auton parkkiin ja jalkauduimme kaupungille. Meitä vastaan ei tullut montaakaan koiraa, mutta Tare sai osakseen sellaista huomiota, että olimme aivan ihmeissämme. Ihmiset jäivät tuijottamaan Tarea, puhuivat ja kehuivat sitä. Joku otti kuviakin pojasta.

Kaupungilla käynnin jälkeen menimme Tromssan leirintäalueelle. Autopaikkamme oli leirintäalueen vieressä ollut hiekkakenttä, jossa oli monesta eri maasta matkailijoita. Paljon oli autoissa ja vaunuissa koiria ja taas mietimme miten Tare niihin suhtautuu, mutta mitä, Tare oli niin kiltisti ja upeasti, että aloimme jo epäillä onko kaikki hyvin :D Tulimme siihen tulokseen, että koirien välillä on kielimuuri ja siksi haukkuminen ja rähjääminen oli poissa.

Tämä sama kuvio jatkui paikassa kuin paikassa missä liikuimme ja menimme Taren kanssa.

Ihmiset ihailivat ja tuijottivat Tarea.  Monet tulivat juttelemaan ja halusivat silittää sitä.

Joka yö emme menneet leirintäalueelle vaan katsoimme jonkun mukavan puskaparkin, jossa Tarekin saisi olla hiukan vapaammin. Ei yöpyminen missään kovin vilkkaassa paikassa olisi onnistunutkaan, sillä jos yöllä kuului auton lähettyviltä puhetta tai liikehdintää alkoi auton lattialta kuulua syvä kurkkuääni pienillä haukahduksilla maustettuna.

Puskaparkissa!

Matkaa mentiin paljolti Taren ehdoilla niin, että se pääsi mukaan eri paikkoihin ja saisi liikuntaa mahdollisimman paljon.

Levähdyspaikoilla heitettiin palloa ja juoksutettiin kaveria, että jaksoi taas matkustaa autossa. Ilmat olivat niin lämpöiset, että taukoja pidettiin vähän väliä ja jäätiin ihailemaan kauniita maisemia.

Ja missään vaiheessa ei matkaa jatkettu ennen kuin Tare oli saanut aamu- ja iltalenkkinsä.

Narvikissa, kun mentiin syömään erääseen hampurilaispaikkaan ja iskä oli käynyt ensin varmistamassa, että voiko koira tulla ulkopöytien luokse meidän kanssamme, toi paikan omistaja Tarelle hampurilaisen. Tare ei hampparia halunnut vaikka mies kovasti tarjosi. Edes pelkkä pihvi ei kelvannut. No saimme vettä Tarelle lautasella, mikä tekikin kauppansa. Tilausta tehtäessä myyjämies avasi vielä makkarapaketin ja pyysi antamaan Tarelle makkaran. No äidin kädestä se teki hyvin kauppansa.

Narvikista mentäessä lautalla kohti Bodota, pääsi Tarekin autosta lautan kannelle tuulettumaan. Kyllä siinä pienellä matkalla turkki tuulettuikin, mutta Tare ei tainnut merimatkasta innostua.

Sitten siihen tuli saksalainen pariskunta, joilla oli itselläänkin sakemanni ja olivat kovasti Taresta kiinnostuneita. Olivat oikein kovia juttelemaan ja mukavia ihmisiä.

Myös Norjan napapiirillä tuli saksalaispariskunta, joilla oli itselläänkin koiria, ihastelemaan Tarea. Iskä siinä heidän kanssaan jutteli sillä välin, kun me naiset tehtiin ostoksia lopuilla norjankruunuilla.

Viimeinen yö Norjassa vietettiin ihan Norjan ja Ruotsin rajan tuntumassa. Norjassa oli silloin pommiuhka päällä ja rajalla olikin poliisipartio yötä päivää pysäyttelemässä Norjaan tulevia autoja. Poliisitkin ihastelivat Tarea, kun käytiin siinä lähellä iltalenkillä.

Sanoimme kauniille Pohjois-Norjalle hyvästit ja jatkoimme matkaa kohti ruotsia. Maisema muuttui tasaisemmaksi eikä nähtävää enää paljoakaan ollut. Tällä pätkällä saimme ihastella poroista, joita kuitenkin tiellä jolkotteli vähän väliä. Vietimme yötä Luleåssa leirintäalueella ja sieltä matkamme jatkui seuraavana päivänä kohti Haaparantaa.

Haaparannassa kävimme Taren kanssa lemmikkikaupassa ostoksilla. Hiukan oli Tare ihmeissään, kun kauppaan mentäessä piti laittaa pissasuoja. Löysimmekin Tarelle uuden piikkipannan sekä näyttelypannan- että hihnan. Kaupan yksi myyjistä halusi välttämättä antaa Tarelle muutaman namin ja se suotiinkin hienosti käyttäytyvälle kaverillemme.

Ostoksien jälkeen mentiin Tornion leirintäalueelle yöksi ja silmissä siinteli jo pääsy saunaan kahden viikon tauon jälkeen.

Saimme hyvän paikan autolle ja Tarekin sai olla kanssamme pihalla vapaana. Meidän vieressä oli Norjalainen pariskunta, joiden ilta taisi mennä Taren puuhia katsellessa. Tarkkaan katselivat, kun Taren kanssa leikittiin pallolla ja pallohan sai kyytiä :)

Kotia kohti, mutta vielä pysähdys Kalajoella. Siellä kävimme kahlailemassa Taren kanssa ihanan lämpöisessä merivedessä. Norjassa merivesi oli aivan jääkylmää eikä siellä tehnyt mieli kahlailla.

Uimaan jääkylmään veteen!

Yön yli nukuttuamme lähdimme kotia kohti. Kyllä oli pojalla riemua, kun hyppäsi autosta ulos ja huomasi missä ollaan..KOTONA..ja hepuli oli valmis!

Hieno reissu ja Taren osalta täytyy sanoa..koira on luotu reissaamaan!

Ötökkä pääs puraseen silmäkulmasta

Hyi Norjalainen sammakko :D