nav.palkki katoaa

maanantai 30. joulukuuta 2013

matkaan lähden

Koirakaveri kylässä

Toissapäivänä meillä kävi kylässä pikkuserkkujemme koira Simo. Tarehan meni taas ihan sekaisin, kun näki toisen koiran. Pojat tulivat todella hyvin toimeen keskenään, Simo yritti hiipiä Tarea piiloon, mutta Tarsu se ahkerasti seurasi toista. Kyllä kaverukset sitten innostuivatkin myöhemmin leikkimään ja kamera lauloi :) 





Äkkikäännös !








Laavuretkellä

Eilen me sitten lähdettiin koko porukka retkellä laavua kohti! Matkaa laavulle oli n. 1,5-2 km. Maasto oli Taren tassuille mukavan pehmeää, sillä raukalla on mennyt varmaan hiekotushiekasta antura hieman halki...No nyt sai Tare juosta niin paljon kuin vaan energiaa löytyi, eikä näyttänyt tassu kärsivän. 

Ojia matkalla löytyi todella mukavasti ja ne kaikkihan Taren piti sitten tarkistaa. Mistäköhän hölmö saanut tuollaisen innon noissa kuralammikoissa kahlailuun? No, mutta antaa koiran olla koira! Kerran Tare kaatui suoraan nassu edellä yhteen lammikkoon, kun se yllättäen olikin syvä. Hämmentynyt ja hieman kauhistunut ilme kasvoillaan kaveri kiipesi äkkiä takaisin tielle ja lähti etsimään matalampaa kahlailupaikkaa :D En tiedä miksi, mutta Tare kävi aina kurkkimassa ojiin ja alkoi murisemaan sitten ojaan, vaikkei siellä ollut mitään. Naurettiin siinä sitten, kun toinen ihan tosissaan murisee vedelle ! 





Joskus voi käydä näinkin... 














4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia upeasta koirasta !

    VastaaPoista
  2. Kaunis Tare, tykkään varsinkin noista istumis- ja makuukuvista metsässä.

    Näin uuteena blogiineksyjänä helpottaisi "kärryille pääsemistä", jos näkyisi muutama kirjoitus kerrallaan etusivulla eikä tarvitsisi jokaista klikkailla ja latailla erikseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitti huomautuksesta, just näiden avulla sitä pystyykin sitten parantelemaan blogia! :)

      Poista

Me kiitämme kommentistasi!

© Eve P.